Designkaupat netissä

Marimekko laajentaa Aasiassa ja verkossa

Marimekko laajentaa Aasiassa ja verkossa

Marimekko on tänä vuonna laajentanut myymäläverkostoaan aktiivisesti Aasiassa. Samaan aikaan verkkomyynti kasvaa Suomessa, joskin kokonaisuudessaan yhtiön tulos on lakenut tänä vuonna.

Marimekko on suomalaisen arkidesignin lippulaiva ulkomailla, ainakin mikäli brändin tunnettuutta mitataan. Marimekko on Iittalan ohella erittäin suosittu brändi erityisesti Aasiassa, jonne yhtiö onkin viime vuosina satsannut. Tänä vuonna Marimekko on avannut myymälät Singaporeen ja Bangkokiin sekä Dubaihin.

Marimekolla on yli 150 myymälää, joista suurin osa sijaitsee Suomessa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Myymälöitä on enemmän ulkomailla kuin Suomessa, eikä tilanne tule varmasti muuttumaan, sillä Suomessa osa kaupasta on siirtymässä vauhdilla verkkoon. Yhtiön nettikauppa nimittäin kasvoi Suomessa.

Laajentumisesta huolimatta yhtiön tulos on tänä vuonna laskenut ja tulee arvioiden mukaan vielä laskemaan. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan tulosta ovat laskeneet tukkumyynnin katteiden lasku sekä kasvaneet markkinointikulut.

Tuoreiden tulosten mukaan designyhtiön liikevaihto kuitenkin kasvoi Suomessa, mitä voidaan pitää suorastaan ihmeenä hankalassa taloustilanteessa. Yhtiön mukaan suomalaiset arvostavat Marimekkoa, mutta tällä hetkellä haluavat kuitenkin ostaa aletuotteita.

 


Takaisin
Siirry alkuun