Designkaupat netissä

Led-tekniikka poikii uudenlaista valaisindesignia

Led-tekniikka poikii uudenlaista valaisindesignia

Valaisinmuotoilussa eletään suuria murroksen aikoja. Millään muulla muotoilun alalla ei tekniikka ole viime vuosina kehittynyt niin valtavasti kuin valaistuspuolella. Siksi lähitulevaisuudessa on odotettavissa valaistuksen totaalinen murros.

Milanon huonekalumessuilla suurimman huomion vei ehdottomasti valaistus. Ei siksi, että valaisimissa olisi nähty mieletöntä designia vaan siksi, että uusi led-tekniikka on muuttanut valaisimen muodon täysin.

Asiantuntijoiden mukaan led-teknologian myötä valaisimen idea sinänsä katoaa, koska led-tekniikalla varustettu valaisin ei tarvitse runkoa. Italialaisen Abitare-sisustuslehden toimittaja Mia Pizzi kuitenkin kertoi Yleisradiolle, että emme vielä osaa ajatella valaisinta ilman runkoa. 

Tämä näkyi Pizzin mukaan myös messuilla: vaikka tekniikka on ottanut mielettömän harppauksen eteenpäin, trendi valaisinmuotoilussa on palaamassa luonnonmukaisemmaksi ja primitiivisemmäksi.

Pizzi ennustaa valaistuksen olevan tulevaisuuden sisustuksessa oma elementtinsä ihan uudella tavalla. Valaistuksella kodista tehdään koti, kodikas ja miellyttävä, toisaalta sillä voidaan parantaa myös asukkaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä. Uusissa valaisimissa on kiinnitetty huomiota myös käyttäjäystävällisyyteen ja interaktiivisuuteen: niitä on helppoa ja yksinkertaista säätää tarpeen mukaan.

Huolimatta primitiivisestä valaisinmuodista messuilla näkyi myös aivan uusia ajatuksia valaistuksesta, kuten kuvassa näkyvällä Slidedesignin osastolla.


Takaisin
Siirry alkuun