
Iittala |
Inessa |
Kakku kruunaa ehdottomasti juhlan kuin juhlan. On miltei mahdoton kuvitella onnellisempaa ihmistä, kuin päivänsankari, joka on juuri viemässä ensimmäistä lusikallista lempikakkuaan suuhunsa. Ei ihme, että leivontablogit ja niiden esittelemät taidokkaat kakkuluomukset lisäävät koko ajan suosiotaan. Varma keino osoittaa kiintymystään on loihtia päivänsankarille omaperäinen, juuri hänen persoonaansa ja kiinnostuksen kohteitaan kuvaava kakku. Ohjeita löytyykin lähes tilaisuuteen kuin tilaisuuteen: mahakakku vauvakutsuille, kitarakakku muusikolle tai vaikkapa apinakakku eläinten ystävälle.
Tärkeä osa onnistunutta kakkua ja juhlahetkeä on tietenkin kakkuvati tai -lautanen. Erityisesti isoimmille kutsuille tarvitaan monikerroksisia kakkuja, jolloin esimerkiksi netistä voi etsiä kaksi- tai kolmikerroksista kakkutelinettä. Varsinkin häissä on totuttu moneen kerrokseen aseteltuihin kakkuihin, mutta 2- ja 3-kerroksiset kakkulautaset toimivat tietenkin yhtä hyvin myös muiden herkkujen, kuten keksien ja makeisten tarjoiluastioina. JellyBeanin kakkutelineet ovat niin herkullisen värikkäitä, että tuntuvat makeisilta melkeinpä jo sellaisinaan.
Kakkuvateja löytyy niin pyöreinä kuin suorakulmaisina. Jalallinen kakkulautanen nostaa kakun upeasti esiin ja tuo kattauksen linjaan myös mukavaa vaihtelua. Jalallisissa kakkuvadeissa Iittalan Kastehelmi on ehdoton klassikko, mutta myös esimerkiksi Bloomingvillen valkoisesta posliinista valmistettu Carina Sky sopii varmasti kotiin kuin kotiin. Värejä ja kukkakuvioita kaipaavat saattavat mieltyä esimerkisi Villeroy&Bochin tai Rosenthalin kakkulautasiin. Varsinkin kesäisiin puutarhajuhliin kannattaa hankkia kuvullinen kakkulautanen. Guzzinin Iris kakkulautanen ja -kupu setin kupu on kirkasta lasia, vati ja jalka puolestaan värillistä lasia, josta kesäaurinko siivilöi esiin eri sävyjä. Kaunis, rakkaudella valmistettu kakku ansaitsee parikseen kauniin tarjoilulautasen.