Designkaupat.fi
Hinta
Valitse väri
X
Poista kaikki suodattimet

Moooi

29 tuotetta 1 kaupasta
Moooi

Moooi on sekä erikoisesta nimestään että muotoilustaan tunnettu yritys. Moooi on innoittanut ihmisiä jo kaksi vuosikymmentä ainutlaatuisella suunnittelullaan. Se perustettiin vuonna 2001 Hollannissa Marcel Wandersin ja Casper Vissersin toimesta. Nimi Moooi sai alkunsa siten, että kaunista tarkoittavaan ”mooi”-sanaan lisättiin ylimääräinen o-kirjain kuvaamaan uniikkia ja kaunista suunnittelua.

Moooin kokoelmiin kuuluu huonekaluja ja kaikkea muuta sisustukseen liittyvää, kuten valaisimia, kelloja, tekstiilejä ja säilytysratkaisuja. Moooi on aina inspiroinut sisustuksesta ja suunnittelusta kiinnostuneita ihmisiä omaperäisellä ja rohkealla tyylillään. Se tuo yhteen kulttuurin, ihmisten tarpeet ja teknologian. Niitä yhdistämällä on syntynyt Moooin ainutlaatuinen ja tunnistettavissa oleva tyyli. Moooi pitää tiukasti kiinni arvoistaan, mutta haluaa myös asiakkaidensa pitävän hauskaa.

Moooi on tehnyt paljon yhteistyötä eri suunnittelijoiden kanssa. Moooin sivuilla onkin kerrottu myös heidän persoonallisista suunnittelijoistaan, mikä on mukavaa, koska näin pääsee tutustumaan myös ihmisiin esineiden taustalla. Nettisivuilla on kerrottu myös Moooin erilaisista tyyleistä, näyttelyistä ja sisustusratkaisuista. Merkkiin mieltyneille sivut ovatkin hyvä inspiraation lähde, josta voi poimia vinkkejä omaan sisustukseensa.

Moooin tiivistetysti

 

 

 

 


Kokemuksia? Lisää kommentti

Kumpi tummempi: musta vai valkoinen?


Siirry alkuun