Designkaupat.fi

Magis

60 tuotetta 1 kaupasta
Magis

Magis on italialaisen Eugenio Perazzan vuonna 1976 perustama yritys. Nykyään Magis on tekniikkaa tutkiva kansainvälinen muotoilulaboratorio ja designjätti, jonka laboratorioissa syntyy uusia teknologisia huipputuotteita.

Jos arvostat huonekaluissa laatua, kestävyyttä ja persoonallisuutta, Magis saattaa olla sinulle sopiva merkki. Magis uskoo vahvasti laajan väripaletin ja pelkistettyjen mallien toimivuuteen. Magisin huonekalut ovat kevytrakenteisia mutta kestäviä, mikä on laatumerkin tae.

Vuonna 2004 Magis lanseerasi lapsille tarkoitetun Me Too -kokoelman. Tuotteita valittiin suunnittelemaan muotoilijoita, jotka pystyvät ajattelemaan lapsen tavalla. Suomalainen Eero Aarnio suunnitteli Me Toolle suloisen Puppyn. Tämä valloittava koira on sulattanut sekä lasten että aikuisten sydämet söpöllä ja persoonallisella ulkomuodollaan.

Magisin valikoimiin kuuluu tavallisten pöytien ja tuolien lisäksi esimerkiksi julkisiin tiloihin tarkoitettuja penkkejä ja lasten leluja. Magis sopiikin lapsiperheen kodin sisustajaksi yksinkertaisen ja leikkisän muotokielensä ansiosta. Sen tuotteet tekevät vaikutuksen kaikenikäisiin, ja suunnittelussa on otettu huomioon tuotteiden kestävyys ja monikäyttöisyys. Valikoimasta löytyy omat tuotteensa myös perheen lemmikeille.

Magisilla on listoillaan lukuisia suunnittelijoita, joille innovatiivinen muotoilu on kutsumus. Magisilla on myymälöitä Italiassa, Saksassa, Japanissa ja Kiinassa, mutta nykyisellä nettiaikakaudella tuotteita on onneksi helppo tilata netistä.

Magis tiivistetysti


Kokemuksia? Lisää kommentti

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)


Siirry alkuun